lauantai 5. maaliskuuta 2011

Lauantai työn merkeissä!



Tämä päivä on kulunut töiden merkeissä kenkäkaupan kassalla. Nyt, siitä huolimatta että on lauantai, vuorossa on luvassa opiskelua parin tunnin ajan (ainakin toivon mukaan) Business English tentti kolkuttelee jo ovella, joten nyt jos koskaan on korkea aika aloittaa tenttiin luku ajoissa! Kenellä muulla on sama ongelma?? Opiskelen kurssia etäopiskeluna, minkä takia minusta usein tuntuu vaikealta motivoitua tekemään kaikenmaailman tehtäviä yksin kotona istuskellen. Opiskelu on niin paljon mukavempaa ryhmässä! Mutta mutta.. tästä kurssistahan aion selvitä, kyse nyt ei ole muusta kuin pikku englannin kurssista:P Wish me luck!

Tässä muuten kuva päivän vaatekaappilöydöstä. Äitin vanhat housut, jotka ilokseni sopivat minulle! Näin viimeviikolla ihan samanlaisia pökiä Hennesin uutuustangolla, joten eikun kaivelemaan äitin vanhoja vaatekomeroita!

Meksikolaista ruokaa ja hyviä ystäviä!

Eilisilta oli superhauska! Mentiin syömään meksikolaiseen ravintolaan Tukholman keskustassa. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään Taco Bar vaan ihan autenttista meksikolaista ruokaa ja olutta tarjoileva La Neta. <- suosittelen vahvasti!
Parin tunnin mässäilyn jälkeen suunnistimme lasillisille erääseen pieneen lounge bariin Södermalmilla (en muista nimeä, sorry!)
Tässä pari kuvaa eiliseltä.







Helsingissä La Netaa muistuttava ravintola on muuten vasta-avattu Café de Nopal, joka tarjoilee myöskin erittäin hyvää (jos ei parempaa) meksikolaista ruokaa:)

Bisous!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Viimehetken päivitys: Päivän asu

Okej, mun täytyy nyt juosta junalle, mutta tässä tulee pari äkkiä nappastua kuvaa päivän asusta!







Farkut: H&M
Paita: Bershka
Kengät: Dinsko
Laukku: Karen Millen

Ja päivän facelook!:)



Besos besitos xx

Ellie Goulding 'Your Song'

Hotelliaamiainen

Yksi ihana asia matkailussa on että saa nauttia ihanista hotelliaamiaisista tavallisen "mitä nyt jääkaapista löytyy"-aamiaisen sijaan. Viimeaikoina olen kuitenkin antanut itselleni luvan katsoa asiaa hieman toiselta kannalta. Miksei joka päivä voi olla hotelliaamiaispäivä?:D

Pitemmän päälle joka aamuiset hotelliaamiaiset voivat tulla hieman kalliiksi, mutta eikai nyt pieni luksus arkipäivän harmauteen ainakaan mitään haittaa? Osa on varmaan huomannut, että kotikaupunkini on (ainakin tällä hetkellä) Tukholma. En siis ole täällä lomailemassa, vaan opiskelemassa ja asumassa. No kuitenkin..Tämä aamu siis aloitettiin aivan ihanalla hotelliaamiaisella eräässä Scandic hotellissa ja oijoi voiko aamu paremmin alkaakaan! Aamupalapöydästä löytyy niin paljon eri vaihtoehtoja, ettei kaikki mahtunut edes lautaselle mahasta puhumattakaan.



Tästä ihanasta, mutta aika terveellisestä buffésta tulikin mieleeni eräs kuva, jonka nappasin viime vuonna Roomassa käydessäni:



Pohjoismainen ja Keski/Eteläeurooppalainen hotelliaamupala todella eroavat toisistaan. En silti voi sanoa etteikö munkit maistuneet aamupalaksikin;)

Nyt suihkuun ja suunta kohti keskustaa! Tänään tapaan parhaan tyttöjengini meksikolaisen ruoan merkeissä!
Petits bisous!!

torstai 3. maaliskuuta 2011

I löv Nutella

Ranskassa vaihto-oppilasvuotena hankkimani Nutellariippuvuus nostaa taas päätään. Tänään kaupassa matkaan tarttui taas yksi purnukka tuota niiiin epäterveellistä mutta herkullista mössöä. Noh, elämästähän pitää nauttia. Oletteko muuten koskaan ihmetelleet miten voi olla mahdollista että niin harvat ranskalaiset ovat lihavia, vaikka syövät Nutellaa aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi ym. ties miksi muuksi?! Semmoinen ruokavalio ei todellakaan sovi minun suomalaisgeeneilleni... Taidan tältä istumalta rajoittaa Nutellalla nautiskelun yhteen.. tai no kahteen leipään päivässä;)



Muita sarjassamme "Ranskalaisia herkkuja" ovat macarons. Ei makaroonit vaan nämä makeat kakkuset, joita saa sateenkaaren kaikissa väreissä. Äklönmakeaa, mutta silti niihen vaan jää jotenkin koukkuun. Jos joku tietää hyvän macarons-reseptin, niin voitteko pliis linkittää. Olisi tosi kiva oppia tekemään näitä herkkuja kotonakin!






Bisous xx

Pian taas Ranskaan!



Pari viikkoa sitten koin kauhean talvimasennuksen. Tai no, en nyt oikeaa masennusta, mutta täytyyhän se myöntää ettei tämä pohjoinen ilmanlaatu aina niin kannusta positiivisuuteen. Kaikki tympäisi, kunnes sitten parin päivän kauhean valituksen jälkeen poikaystäväni lupautui vihdoin viemään minut pariksi päiväksi Pariisiin, maailman lempikaupunkiini! Sinne on siis lähtö parin viikon päästä, ja koska olen Pariisissa jo useampaan otteeseen käynyt, aion tällä kertaa keskittyä ainoastaan elämästä nautiseluun, syömiseen ja juomiseen ja ihmisten tuijotteluun. Rakastan ilmapiiriä Pariisissa! Ja nyt en suinkaan puhu ylpeistä ja ylimielisistä pariisilaisista, vaan siitä kulttuurin ja ruoan monipuolisuudesta mitä täältä pohjolasta saa hakea. Pariisi on VANHA! Vaikka olen kyseisessä kaupungissa kolunnut jos kuinka monta eri museota ja monumenttia, niin vieläkin riittää Pariisissa hurumycket tarjottavaa. Tätä reissua odotan todellakin!

Siihen asti ajattelin näyttää teille vähän kuvia viime vuoden Ranskanreissuistani. Vietin ensimmäisen vuosipuoliskon Strasbourgissa vaihto-oppilaana ja silloin tuli myös käytyä pieni pääkaupunkireissu.


Tässä kuva Strasbourin juna-asemalta.



Kuva Pariisin Montmartrelta.


Strasbourgissa.


Ranskan kuuluisinta Alsacen parsaa, briejuustoa ja chevrejuustoa! namnam


Lisää ruoka:P

Lisää Ranskan seikkailuja luvassa myöhemmin!
Lempipaikkojani Pariisissa on ehdottomasti Montmartre-kukkula, jossa sijaitsee mm. Amelie-kahvila. Lisäksi kukkulalla on useita mukavia kahviloita, joissa on kiva istuskella aamukahvilla ja croissantilla:) Katutaiteilijat ja söpöt pikkutalot luovat aivan upean tunnelman. Montmartre is the shit;)

Mitä lempipaikkoja teillä on Pariisissa? /Vinkkejä kivoista ravintoloista ja kahviloista?

Hei kaikki ihmiset ja eläimet!

Ensimmäinen päivitys uuteen blogiin. Tarkoituksena on kirjoittaa tänne ajatuksia ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Olen läpyn kyllästynyt kaikenlaisiin wannabe-muotiblogeihin, joissa kaikki nämä fashionistat todellisuudessa kaikki näyttävät ihan samalta! Legginssit, ylipitkä kauluspaita, joku huivi kaulassa ja iso laukku-tyyliä. Näissä teiniblogeissa ei käydä yleensä myöskään minkäänlaista älyllistä keskustelua ylipäätänsäkään mistään, mutta minunpas blogissani sitäkin enemmän. Jos teillä on ideoita ja toiveita siitä, mistä ajankohtaisista tai ajankohtaisemattomista asioista haluaisitte minun kirjoittavan, niin mailila vaan tai kommenttia tulemaan! Täällä ei tarvitse vaieta mistään!

Suuri osa posteistani tulee tietysti käsittelemään suuria intohimojani, Ranskaa, ranskalaisia, suklaata, opiskelua ym. Joten eikun vain kirjoittelemaan!

Petits bijoux!